Keikkamyyjä oli viisaudessaan myynyt samalle reissulle kaksi keikkaa Helsinkiin, kätevää! Jääpuisto aiheutti kylmänväreitä jo ensimmäisen kerran keikasta kuultaessa. Jokin tuttu ääni takaraivossa toisteli, ettei "jääpuisto" voisi tarkoittaa kirjaimellisesti torilla soittamista talvella - mutta tällä kertaa kyseinen ääni oli väärässä.
Spinal Tap tuli ensimmäisenä mieleen, kun katseli luistinradan kylkeen kyhättyä pientä PA-settiä pakkasen pistellessä sormenpäitä. Hyvin pian sen jälkeen tuli äitiä ikävä.
Vieraslistan asemaa toimitti se, että saimme tarjota kavereillemme ilmaisen luistinvuokran keikan ajaksi. Pari onnekasta tyyppiä pääsikin hyödyntämään kyseisen edun.
Keikka oli lopulta pakko soittaa takki päällä. Hanskatkin olisin pitänyt kädessä, ellei se vaikeuttaisi kitaransoittoa. Onneksi sormia sai lämmiteltyä lämpöpuhaltimissa aina, kun ei tarvinnut soittaa.
Koska yleisöstä suurin osa oli ulkomaalaisia turisteja, lausui Pete välispiikit englanniksi, ja komppasin parhaiden taitojeni mukaan ruotsiksi. Kukaan ei kuitenkaan seurannut keikkaa aktiivisesti, radalla luistelevat ihmiset vain ihmettelivät möykkääviä juntteja. Koko tilanne tuntui ainostaan absurdilta. Onneksi sentään kotiin päästiin ajoissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti